15 vuotta sitten mies sanoi, että korkeintaan kolme lasta. Minä halusin viisi. Mies on syntynyt keski-ikäisten vanhempiensa ainoaksi yhteiseksi lapseksi, perheen nuorimmaiseksi yhdentoista vuoden ikäerolla isoveljeensä. Minä olen teinivanhempien esikoinen, nuorin sisareni on 16 vuotta nuorempi. Hän kutsui minua pienenä julkisilla paikoilla äidiksi.

Miehen kanssa on kohta 20 vuotta täynnä, talo tuli täyteen jo esikoisen syntyessä vuosituhannen vaihteessa. Nyt talo on enemmän kuin ahdas, eikä remontista tai laajennuksesta ole päästy yhteisymmärrykseen. Nyt on ehkä jo pakko ryhtyä toimenpiteisiin asian suhteen.

Taapero on ehdottomasti miehen lapsi. Mies halusi, eikä minulla ollut mitään vastaan. Taapero on isän kulta, ja niin isänsä kaltainen, että ihmettelen, missä minun geenini ovat. Keskimmäisellä kai, koska minut lapsena tunteneet ihmiset kertovat silmät pyöreinä, että keskimmäinen on aivan kuin minä. En minä muista.

Ja kaksi melkein vanhinta... Kaivatut, rakastetut
Nyt siis mahdollisesti jo kuusi. Missä on se maksimissaan kolme lasta, entäpä kaksi, kaksi ja iltatähti? Niin se elämä koulii ja opettaa, opettaa lopettamaan laskemisen ja unohtamaan suunnittelun.

Vajaa kolme viikkoa sitten tein raskaustestin. Positiivinen tulos. Tällä kertaa ei hihitelty innoissamme, mutta emme myöskään itkeneet kauhusta. Ei enää, sen aika on joskus, ei nyt.