Kai tässä keski-ikäiseksi voin tunnistautua, en ainakaan nuorene päivä
päivältä. Tavallan sen huomaakin, maha roikkuu, naama on muuttunut
harmaammaksi (no, siihen auttaisi rasvaaminen), valvominen on aina vain
vaikeampaa (en ole koskaan pärjännyt alle 8 tunnin yöunilla) ja kädet
ovat vanhan ihmisen kädet.
Lapst pitävät minua vanhana, ja lasten suusta se totuus kuullaan.
Taidan olla nyt vihdoin siinä iässä, että pääsisin noihin
riskiraskausseulontoihin. Niissähän jahdataan down-syndroomaa, että
yhteiskunta pääisi halvemalla, kun sairas lapsi ei koskaan syntyisi.
Miehen kanssa on pohdittu ja mietitty seulontoja, niihin osallistumista
ja mahdollista toimintaa, jos seuloissa jotain paljastuu. Puhun nyt
siis veriseerumiseulasta, istukkabiopsiasta, lapsivesitutkimuksista,
niskapoimua on joka raskaudessa mittailtu ja rakenneultrassa on juostu
parhaimmillaan tai pahimmillaan useaan otteeseen - mutta ne ovat
NTD-tutkimuksia, niiden aiheuttama keskenmenoriski on alle promillen
luokka. Veriseerumiseulassa nyt ei keskenmenoriskiä ole, mutta sen
antamat tulokset ovat niin epämääräisiä, että luotettavammin saisi
selville vaikka korteista povaamalla.
Elämä on koulinut
meistä aika kummallisia, eipä täällä enää kuulu miehen suusta
mielipidettä, että terve sen lapsen pitää olla. Nyt mies vain hiljaa
huokaa, että jos on sairas, niin toivottavasti ei olisi kovin
tuskallista elämä ja jos on kuolemansairas, niin kuolisi hyvin eikä
kärsien sairaalassa.
Miehen sukulainen kuoli maanantaina, oli
saattohoidossa aivohalvauksen jälkeen. Halvauksen jälkeen tuntui
toipuvan hyvin, oli kotonakin jo pitkiä aikoja, mutta nyt kesällä kunto
romahti. Johan nyt ikääkin oli, mutta silti.
Tekisi mieli
ommella muutama pieni kestovaippa, jo ihan vain siksi,e ttä jos tämä
lapsi syntyy ja minä heitän henkeni, niin saan osallistua lapsen
hoitoon haudankin takaa.
perjantai, 24. elokuu 2007
Kommentit