Kesäkuu meni ohi ihan yhtä eleettömästi kuin aikaisematkin kuukaudet.
Töistä olen nähnyt painajaisia, koska se nyt sattui olemaan otsikoissa
muutaman kerran. Onneksi tässä on vielä aikaa kehitellä kunnon
motivaatiota ennenkuin äitiyslomani loppuu.
Oravanpoikasen kanssa aika kuluu kuin siivillä. Niska alkaa pojalla jo
kestää pään painoa (sairaalassakaan lääkäri ei ollut huolissaan, kyseli
van toimintatavoistamme ja totesi, että samanlaista olisi annettu
ohjeeksikin. Nostot kyljen kautta, paljon lattialla oleilua ja
mahallaanpitoa niin paljon kuin vain pikkuinen jaksaa. Suurin
ongelmahan on se, että oravanpoikanen luottaa meihin niin paljon, ettei
yritä itse kannatella päätään - vieraan sylissä pää pysyy hyvinkin
tomerasti pystyssä!
Pieni on alkanut jo liikkua. Ensin pyörittiin hoitopöydällä takapuolen
ympäri. Nyt viikonloppuna laitoin vauvan uima-altaaseen, sellaiseen
puhallettavaan lastenaltaaseen, ja laskin lämmintä vettä pari senttiä
pohjalle. Poika ensin hieman säikkyi selällään, mutta sai pikaisesti
juonen päästä kiinni. Potki riemkas ilme kasvoillaan yli puolitoista
kertaa altaan ympäri! Siis jaloillaan työnsi itseään eteenpäin, ihan
tarkoituksella. Eilen testasin uudelleen ja hyvin sujui.
Maassa makoilu ei sitten enää maitakaan niin hyvin, tänään viihtyi, kun
pääsi pyyhkeen päällä tunnustelemaan sen alta nurmikkoa. Muuten tulee
joko kitinätä tai uni.
Taapero on alkanut laskea lukuja, kuuti, tettemän, viiti,seittemän.
Jostainhan se on aloitettava. Olen taas muistanut, miksi tuo
taaperoinen on niin ihana. Hassu, rakastettava, suloinen. Anna putu!
huutaa isälleen ja kummitädilleen.
Tyttö on kysellyt, että löytyisikö äidin mahasta vielä yksi vauva, tyttö...
keskiviikko, 2. heinäkuu 2008
Kommentit