Vain neiti on jaksanut sinnitellä tähän asti, pojat ovat kaikki unten mailla. Olisivatpa vielä nukahtaneet omiin sänkyihinsä, hirveä homma raahata mukuloita ympäri kämppää, vaikka pientäkin.

Kinkku on ihan justiinsa menossa uuniin, lahjat on vielä paketoimatta. On vaikea paketoida mitään, kun ympärillä on lauma uteliaita kirkkaita silmiä ihmettelemässä.

Perjantaina oli taas äitiyspolipäivä, siitä viikkoa ennen oli neuvola, jossa kävin kuulemassa labratestien tulokset. Sokerirasituksesta puhtaasti läpi, eikä vasta-aineitakaan löytynyt.
Olin taas hyvin varautunut odotteluun polilla, käsilaukustani löytyi sukantekele. Sainpa sitten taas yhden sukan tikuteltua, ja suureksi huvituksekseni tuttavarouva istui vieressä ja tikutteli omaa sukkaansa.
Hänellä oli suurinpiirtein samankokoinen maha - odotteli kutsua osastolle ja käynnistykseen, kun oli jo reilun viikon yliajalla. Minulla raskausviikkoja 24+3. Tasan ei käy onnenlahjat.

No, ultrassa löytyi taas virkeä vauveli, joka ei tällä kertaa ollut ihan niin yhteistyöhaluinen kuin aikaisemmilla kerroilla. Painoarvioksi tuli 950g, joka on mielestäni aika reilusti. Mutta onhan nämä meidän lapset olleet vähän mahakkaampia syntyessään kaikki tyynni... Jopa pikkuinen tokavanhin.

Pikkuaivot löytyivät oikein nätinmuotoisina, ja sydämen kaikki kammiot, samoin suonet menivät oikein päin. Napanuoravirtaus näytti olevan ookoo, tällä kertaa en kyllä nähnyt suhdelukua mutta näytöltä katsottuna 2 päälle taisi olla.

Nyt vaan odottelemaan seuraavaa ultraa - vihdoin sukulaisetkin ovat alkaneet kehdata kysellä...