On tämä odottava äiti kyllä vähän heikossa hapessa. Mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä hehkutuksia energisestä keskiraskaudesta. Ehkä syynä on se, että mulla keskiraskaudessa (käsitän sen noin viikoiksi 17-25) mulla on yleensä jo valtava maha, joka painaa sekä keuhkoja, mahalaukkua että suuria alavartaloon meneviä verisuonia. En kykene nukkumaan kuin kyljelläni, en kykene edes rakenneultrassa makaamaan selälläni, vaan oksennus tulee ja silmissä pimenee (siinä vaiheessa mies on yleensä jo nostanut mut ylös yökkimään käsinpesulataalle ja ultraava kätilö aukoo ikkunaa). En voi seistä paikoillani, koska olematon verenpaineeni ei riitä kuljettamaan happea aivoihin. Sitäpaitsi, eipä sitä happea saa kovin paljoa kiskottua kerralla keuhkoihin, kun ovat ihan lytyssä jo. Ja alhainen hb vielä viimeistelee tilanteen.

Nyt voin vielä lisätä listaan parin viikon sairastelut, poskiontelontulehdus kai tästä nuhastakin seuraa. Hampaat alkaa rapistua palasiksi, kun nukun yöt suu auki - henkihän ei nenän kautta kulje.
Joulu on mennyt muutenkin niin leppoisasti, että oksat pois. Miehen kanssa otettiin useampanakin päivänä/yönä yhteen. Mies ei millään tajua, että jos nukun maksimissaan tunnin pätkissä ja kärsin jatkuvasta hapenpuutteesta, niin en todellakaan jaksa hänen kansaan enää leikkiä illalla lasten käytyä nukkumaan. Katsokoon itse filminsä, olen niin monta elokuvaa jättänyt näkemättä, että pari sinne tai tänne ei merkitse mitään. Enkä TODELLAKAAN halua mitään sivistynyttä seurustelua siideritölkki kädessä - en ole kyllä kahdeksaan vuoteen juonut yhtään siideriä loppuun asti, joten luulisi, että miehellekin tulisi se aina välillä mieleen. Siis se, että minä en todellakaan juo alkoholia seurustelumielessä. Enkä muutenkaan, paitsi hautajaisissa ja ristiäisissä ja häissä. Ja mummon 80v syntymäpäivillä. Ja jotain on saatava syötyä tunnin-parin välein, muuten alkaa heikottaa (verensokerit heittelee) ja närästää. Jos ei mies halua syödä, niin ei ole pakko - mutta mun ON syötävä.

Mutta olen aivan hirveän huonossa kunnossa. En jaksa kuoria perunoita kerralla, pitää huilata välillä. En jaksa kattaa pöytää kerralla, pitää pari kertaa ottaa tukea jostain ja istahtaa. Tiskikoneen tyhjennys etenee noin neljässä osassa, jos otan aterinkorin käteeni ja istun kaapin viereen tyhjentämään sitä. Pyykkikoneen saan täytettyä kerralla, koska istu lattialla, mutta en jaksa pestä tukkaani seisaallani. Käsiä kun ei voi pitää ylhäällä niin kauaa.

Onpa kivaa mennä tässä kunnossa "loman" jälkeen töihin, kun syksyn tekemättömät työt pitäisi tehdä näiden muutaman jäljellä olevan viikon aikana. Työkaverit olettavat, että teen oman osani hommista samaan tahtiin kuin aina aikaisemminkin - vaikka kuinka olisin huonossa kunnossa. Olen jo miettinyt, miten pyytää sairaslomaa. Saisin olla koko alkuvuoden täydellä palkalla sairiksella ja jatkaa siitä äitiyslomalla täydellä palkalla pari kk.
Mutta hulluksi tunnun tulevan täällä kotonakin.