Ristiäiset on vietetty, kummit löytyivät pienellä puljaamisella. Seuraavaa lasta ei kasteta, ellei kummeja löydy jo raskausaikana.

Työasiat ovat nyt saaneet jonkinlaisen ratkaisun. Laitoin kaikki paperit menemään työkaverille, olin ne jo laittanut muutenkin pinoon laitettavaksi, mutta oli sitten herra isopomo soitellut sihteerille, että seuraavaksi tulee huomautus jos ei papereita ala näkyä - ei vain ollut uskaltanut ottaa minuun yhteyttä suoraan. Harmittaa vietävästi oma saamattomuus, mutta toisaalta eipähän tartte nähdä enää noidenkaan eteen vaivaa. On vaan pikkasen hukassa motivaatio mennä syksyllä töihin.Ilmoitan kyllä hyvissä ajoin, että en enää tee noita hommia, jotka jivät rästiin. En saa niitä vain tehtyä, vaikka tykkäänkin niistä - tykkään kai liika, kun pyörittelen asioita mielessäni ja kieputtelen paperilla, mutta valmiiksi eivät tule.

Neuvolassa jo sanoin suoraan, että alkaa olla tämä äiti enemmän kuin pikkasen väsynyt. Masennustestissähän saan pohjapisteet, ei se(kään) pistesysteemi suosi tällaista aspergertyyppiostä järjenkäyttäjää. Itse tiedän olevani hämärän rajamailla, en vielä saisi masennusdiagnoosia mutta lähellä olen .No, eipä ollut mitään hyötyä neuvolassa ruikuttamisessa, lääkäri (uusi, vaihtui taas)  ei noteerannut asiaa ollenkaan ja terveydenhoitaja käski vain ottaa uudestaan yhteyttä jos alkaa mennä huonosti.  Asiaa ei auta se, että miehellä menee pahasti yli. Ei jaksa ymmärtää enää mun laiskuutta (ja minä OLEN laiska, siihen ei vaikuta masennus, lääkitys tai keppi ja porkkana), eikä jaksa uskoa, että olisin avun tarpeessa

Ihan riittäisi kiitos se, että olisi paikalla kerran viikossa koko päivän niin, että saisin tehtyä kaikkea sellaista, mitä ei tämän hunnilauman kanssa saa turvallisesti tehtyä. Kuten laitettua talvikamppeita yläkaappeihin (jos yksin kiipeän keittiöjakkaralle, niin on äkkiä kaksi kiekkumassa jaloissa ja sitten päädyn joko päälleni alas tai jompi kumpi kiekkujista putoaa...) Neitillä on kaksi poskea mustana, toiseksi nuorimmaisella polvet mustelmilla, kyynärpäät auki ja otsassa vekki.
Vanhimmalla mäti varvas.

Onneksi nuorin on säästynyt, hänellä on vain pari itsetehtyä raapimajälkeä otsassa (jaksoin sen jälkeen leikata pojalta kynnet).

Kun sain työasiat ja ristiäiset pois mielestä, niin sain innon aloittaa taas käsityöt. Leikkasin neljä vaippaa nuorimmaiselle (niitähän OLISI voinut tehdä jo raskausaikana, mutta enpä uskaltanut), kaksi sain ommeltua kasaankin. Unohdin sitten ekaa kertaa ommella etutarrat paikoilleen ennen kuin yhdistin kappaleet toisiinsa. No, taskuvaipassa, jossa täyttöaukko on edessä, ei ollut ongelmia. Ongelmia tulee sitten jos laitan aukon taakse... Kantoliinankin ompelin, jo toisen tälle nuorimmaiselle. Poika nukkuu niin autuaana kehtosidonnassa, noita vanhempia en ole koskaan saanut viihtymään siinä!

Kasvimaalle asti en ole uskaltanut mennä. Kasvihuone pitää tyhjentää, mutta se pitäisi saada tehtyä ihan rauhassa. Toiseksi nuorin muuten hakkaa kivellä tai haravalla ikkunat rikki - testasin jo. Jyrsin ei toimi, koska hiiri oli tehnyt ilmansuodattimen kohdalle kotelon sisään pesän. Ja jyrsinyt siinä samalla useammankin piuhan poikki ja kai tukkinut letkuja papanoilla... Ihanaa maalaiselämää.
Voisin lainata traktoria kyntöä varten, mutta kun se kasvimaa pitäisi hankmotakin sen jälkeen ja traktorin kanssa ei onnistu, kun on niin pieni läntti. Testattu sekin ennenkuin ostettiin tuo jyrsin. Pari vuotta jaksettiin käsin kääntää maa, mutta on se hiukan raskasta lapiolla, savea kun on...