Aamulla taas kerran suuntasin sairaalalle vauvan ja neitin kanssa. Olisin ottanut esikoisen mukaan kantoavuksi, mutta poikapa olikin aamulla kovassa kuumeessa. Tietenkin, kun on lomaakin.

Tuttu hoitaja ottikin meidät heti käsittelyyn, oravanpoikaselle lämpöpussi kantapäiden alle ja neidille videot pyörimään. Labrahoitaja saikin kivasti verta lämpimästä kantapäästä, sokerilientä nautiskellen pikkupoika ei varmaan edes huomannut jonkun puristelevan jalkaa!

Tuloksia piti odotella pari tuntia, pyhäpäivä kun oli. Sain ruuan eteeni ja parhaat uutiset, poika pääsee kotiin, lopullisesti tällä kertaa. Lasku tulee perässä... Bilit olivat jatkaneet laskuaan kotiloman aikana!
Poikasella oli mahavaivoja tosiaan pitkään yöhön viime yönä, joskus yhden aikaan selvästi helpotti, nukkuikin sitten loppuyön levollisesti, herättelin pariin kertaan syömään.
Onneksi tuonkin takia ettei tarvinnut enää sairaalaan jäädä, olisi varmasti suoli taas protestoinut vierasta maitoa - eikä poika siitä pullosta tosiaan osaa juoda, ne sairaalassa juodut annokset olivat puolet siitä mitä olisi pitänyt saada uppoamaan.

Meiltä on sairaalalle matkaa lyhintäkin reittiä liki 30km, ja siitä sitten osa hidasta kaupunkiliikennettä. Viikossa on auton matkamittariin tullut satoja kilometrejä ihan tuosta edestakaisin sahaamisesta - mies ajoi keskimäärin kolme kertaa päivässä edestakaisin tuon matkan, ja nämä lastenosastopäivät erikseen vielä... Mutta kyllähän sitä ajaa, jos on pakko.

Tulin kotiin, niin kaksivuotias huusi heti minut nähdessään "Vauva tuli kotiin!". Että on tuota pikkuista odoteltu!