Tänään oli neuvola. Olikin jo pari viikkoa väliä siinä, kun viimeksi
näin/kuulin vauvan sykkeen. Likkeitähän en tunne vielä, enkä usko
tuntevani vielä ainakaan pariin viikkoon. Nyt on rv16+2, eli marraskuun
puolivälissä sitten ehkä varmasti... Jos niin pitkälle päästään
Tekisi niin hirveästi mieli luottaa ja uskoa ja toivoa. Vaan ei pysty. EI, vaikka kuinka yrittää. Aina tulee jos.
Blogeja selaamalla ei ainakaan pääse peloistaan eroon. Joku on saanut
toksotartunnan, joka on kulkeutunut vauvaan. Joltain on puhjennut
suoli. Jonkun verenpaine huitelee liki kahdessasadassa yläpaine. Joku
on tiputuksessa sairaalassa hypermesiksen kanssa...
Onneksi en ole lääketieteen koulutusta saanut ihan perusteita enempää.
Hajoaisin varmaan siihen kaikkeen, mitä pitäisi hallita, kun ei tämä
elämä pysy hallussa...
Työhöni kyllä kuuluu ultraäänitutkimukset, mutta niillä ei tutkita
elävää kudosta... Olen aikaisemmat viisi raskautta ollut enemmän tai
vähemmän koekaniinina milloin mistäkin syystä, ja alkaa olla ultran
näyttö tutumpi kuin monelle kätilölle... Viime raskaudessa "kehtasin"
kyseenalaistaa gynen tekemät "löydökset" ja arvon rouva kyllä otti
kovasti nokkiinsa ja räpätti kovasti. Sektiossa sitten paljastui, että
minä olin oikeassa ja hän väärässä - harmi, etten enää tavannut tätä
tärpästikkeliä uudestaan, olisin halunnut vähän kysellä. Jos ei muuta,
niin kohteliaan käytöksen perään. Mahtoi siinä harjoittelussa ollut
kandikin ihmetellä...
Yhdet pienet villavaippahousut olen ehtinyt ja uskaltanut kutoa. Pesin
ja lanoliinitinkin ne jo, yhdessä taaperon villahousujen kanssa.
Kaapissa huutelee kestovaippakankaat, meillähän ei ol vastasyntyneelle
muita vaippoja kuin harsot ja villahousut - tosin niitä riittäisi
ainakin kahdelle ellei kolmelle vauvalle, kun kahdelle niitä
hankittiin. Nyt jaksaisin ja pystyisin tekemään vaikka mitä, mutta kun
en uskalla.
Mies soitti neuvolan jälkeen. Löytyikö syke? 150, sitä ei voi minun pulssiini sekottaa.
torstai, 18. lokakuu 2007
Kommentit