Niinhän siinä kävi, että eilisen laabrareissun päätteeksi pikkuinen pääsi valohoitoon. Olikin tyytyväinen siellä lampun alla kelliessään, mokoma. Otti kai takaisin univelkoja, joita on joulusta asti äiti kerryttänyt tökkimällä ja tönimällä.

Tänä aamuna poika pääsi kotilomalle, nyt seurataan, mitä bilirubiiniarvoille tapahtuu ilman valohoitoa. Arvot olivat mukavasti laskeneet, mutta voi olla, ettei oravanpoikasen maksa vielä itsekseen bilejä hajoita, vaan tarvitsee apua.

Nyt meillä on taas vuorokausi aikaa tankata vauvaa (tissimaidolla suoraan tissistä, eipä paljon suostunut pullosta juomaan) ja koko perhettä (vauvan läheisyydellä).
QTc-aika ei enää uudessa EKG-käyrässä näyttänyt yhtään pahalta, varmuuden vuoksi vielä juhannuksen alla käydään uudestaan käyrällä.

Tuntuu niin mukavan normaalilta, pyykit pursuavat yli pyykkikorista, tiskivuori uhkaa kaatua ja lapset ruinaavat ruokaa. Sain niitit pois mahasta, haava on ihan siisti, mitä nyt yhdessä kohtaa vähän repsottaa. Saa mies toimia sairaanhoitajana ja parsia sitä haavateipillä pari päivää. Oli niitit vähän vinossa yhdessä kohtaa, kun haava on ihan poimussa mahan alla (sektion jälkeenhän maha oli vielä aika massiivisen kokoinen) ja kahdella lääkärillä oli tekemistä saada niitattua haava kiinni. Mutta mitään tulehdusta ei ole eikö haava kipuile enää. Tänään vähän kirvelee tietysti, kuten aina niittien poiston jälkeen, mutta tämä on pientä siihen mitä tikkien kanssa oli.

Vauvalla on mahavaivoja, pulloruokinnan ja vieraan äidinmaidon vuoksi. Omalla maidolla puruja ei ole ollut. Noo, kyllä tämä tästä, kunhan saadaan bilit kuriin.