Työkaverit kävivät kylässä, kyselivät tekemättömien töiden perään. Olen
niitä tehnyt, tosin eivät ole vieläkään julkaisukunnossa, laiska minä
kun en ole kirjoittnautniitä puhtaaksi. Joudun viemään muutaman
keskeneräisen työn työkaverin riesaksi ja se harmittaa - jos olisin
viitsinyt, olisin saanut ne tehtyä.
Ei vaan ole motivaatiota, ja kyse ei ole siitä, ettenkö tykkäisi. En
vain saa aikaiseksi, pitäisikö käydä hakemassa taas psykiatrilta paperi
tekosyyksi (mun oireillahan saa masennusdiagnoosin pelkässä
puhelinkonsultaatiossakin...).Harmittaa oma saamattomuus, kun se kaatuu
muiden niskaan. Ja kaatuu omaan niskaan, eipä paljon tulsopalkkiota
näittä tuotoksilla saa. Plääh.
ahistaa jo nyt edessä oleva töihin meno, haluaisin olla kotona maailman
tappiin. Ja tiedän kuitenkin, että seinät alkavat kaatua päälle. Plääh
sillekin, en jaksaisi olla tällainen. Miksen ole uraohjus, tai sitten
rehellisesti kotiäiti?
Toiseksi nuorin on kipeänä, viime viikolla oli toiseksi nuorin ja
tyttö. Vauva rohisee, tarkkailen sydän kurkussa että kulkeeko henki,
nouseeko kuume, onko veltto, ponneton, unelias...
Paino oli kuitenkin viikossa noussut yli 300g, että ruoka ainakin maittaa.
Ja ne varpaat - harakanvarpaat.
perjantai, 11. huhtikuu 2008
Kommentit