Vaikka oma elämä joskus ahdistaa, niin on se kuitenkin parempi kuin ei
mitään. Jokelan koulusurmat toivat surumielisen tunteen. Laskin, että
seitsemässä perheessä surraan oman lapsen kohtaloa - aivan varmasti
tämän ammuskelijan vanhemmatkin. Eivät he ymmärrä, eivät hyväksy, mutta
silti, heidän lapsensa on henkitoreissaan.
Myös rehtorilla on todennäköisesti vielä oma äiti elossa - en voi
kuvitella vanhan ihmisen surua ja hätää, kun oma lapsi on surmattu
täysin irrationaalisti.
Suren, mutta en pysty ottamaan asiaa henkilökohtaisesti. Oma lapsi oli
tänään hengenvaarassa, sattumien summana. Ulkopuolisten toiminta
pelasti pojan hengen ja erään rekkakuskin mielenterveyden. Poikaa
itseään hävettää ja harmittaa, mutta ei kahdeksanvuotias vielä näköjään
tajua, kuinka läheltä liippasi - kun vammoja ei tullut. Oma reaktioni
oli ensin hillitön suuttumus, kaikkeen, kaikkia kohtaan.
No, hetki on mennyt ohi ja maailman julmuus jyrännyt mennessään.
Olen omituisessa tilanteessa. Ilmoitin jokin aika sitten esimiehelleni
raskaudestani ja mahdollisesta tulevasta äitiyslomasta. Kuvittelin
viettäväni talvihorroksessa helmikuulle asti - ja mitä vielä.
Ensin sain kutsun yhteen palaveriin, sitten toiseen. Nyt osallistun jo
vuosisuunnitelman tekoon ja budjetointiin - ja edes kaikki
johtoryhmänjäsenet eivät siihen pääse osallistumaan. "Pääset nyt
tutustumaan siihenkin, että tiedät sitten, minkälaista se on" oli
kommentti. Anteeksi, onko minulta mennyt jotain ohi - milloin sitten?
kalenterini täytyy ilman, että itse oikeasti vaikuttaisin asiaan.
Katson ulkopuolisena ajelehtimistani - kuvittelin pääseväni hiljaiseen
sumaan, mutta olenkin koskessa - nousemassa ylöspäin. Enkö olekaan
ajopuu?
Olen saanut nukuttuakin, pitkästä aikaa jo kaksi yötä peräkkäin. No,
pätkissä, mutta kuitenkin, unta on tullut vähintään kuusi tuntia per
yö. Aikaisempiin kolmeen-neljään tuntiin verrattuna tuo on jo
ruhtinaallisesti.
Olen lämmittänyt joka ilta takkaa, mies on laittanut pellit kiinni
yöllä tullessaan töistään. Lapset ovat nauttineet suunnattomasti
istuessaan takan äressä lämmittelemässä. Katselupaikoiksi on rahdattu
jos minkälaista tuolia. Ulkona pimeys valtaa alaa jo päivältä, eilen
oli pakko pitää sisätiloissa koko päivän sähkövaloja. Jos nyt tämän
päivän aikana satanut lumi jää maahan, niin huomenna on tiedossa hieman
valoisampi päivä. Ehkä väsymyskin helpottaa hitusen?
Pyykkikone jauhaa päivästä toiseen kuraisia haalareita, rapaisia
takkeja, rukkasia, joiden kanssa on ilmeisesti yritetty mennä Kiinaan.
Näin pienen asunnon kuivaustilat ovat kovilla, takan lämmitys on
helpottanut tilannetta hieman, koska sen edessä kestovaipat kuivuvat
nopeasti ja jälkilämmössä saan kuivattua toppahaalarit yön yli. On aika
homma vaatettaa tämä porukka joka päivä puhtailla ulkovaatteilla.
Esikoisen kohdalla olen jo hieman luovuttanut, housut pesen joka päivä,
mutta takki saa kelvata, jos on niin puhdas, ettei sotke paikkoja.
keskiviikko, 7. marraskuu 2007
Kommentit