Vaikka oma elämä joskus ahdistaa, niin on se kuitenkin parempi kuin ei mitään. Jokelan koulusurmat toivat surumielisen tunteen. Laskin, että seitsemässä perheessä surraan oman lapsen kohtaloa - aivan varmasti tämän ammuskelijan vanhemmatkin. Eivät he ymmärrä, eivät hyväksy, mutta silti, heidän lapsensa on henkitoreissaan.
Myös rehtorilla on todennäköisesti vielä oma äiti elossa - en voi kuvitella vanhan ihmisen surua ja hätää, kun oma lapsi on surmattu täysin irrationaalisti.

Suren, mutta en pysty ottamaan asiaa henkilökohtaisesti. Oma lapsi oli tänään hengenvaarassa, sattumien summana. Ulkopuolisten toiminta pelasti pojan hengen ja erään rekkakuskin mielenterveyden. Poikaa itseään hävettää ja harmittaa, mutta ei kahdeksanvuotias vielä näköjään tajua, kuinka läheltä liippasi - kun vammoja ei tullut. Oma reaktioni oli ensin hillitön suuttumus, kaikkeen, kaikkia kohtaan.

No, hetki on mennyt ohi ja maailman julmuus jyrännyt mennessään.



Olen omituisessa tilanteessa. Ilmoitin jokin aika sitten esimiehelleni raskaudestani ja mahdollisesta tulevasta äitiyslomasta. Kuvittelin viettäväni talvihorroksessa helmikuulle asti - ja mitä vielä.  Ensin sain kutsun yhteen palaveriin, sitten toiseen. Nyt osallistun jo vuosisuunnitelman tekoon ja budjetointiin - ja edes kaikki johtoryhmänjäsenet eivät siihen pääse osallistumaan. "Pääset nyt tutustumaan siihenkin, että tiedät sitten, minkälaista se on" oli kommentti. Anteeksi, onko minulta mennyt jotain ohi - milloin sitten?
kalenterini täytyy ilman, että itse oikeasti vaikuttaisin asiaan. Katson ulkopuolisena ajelehtimistani - kuvittelin pääseväni hiljaiseen sumaan, mutta olenkin koskessa - nousemassa ylöspäin. Enkö olekaan ajopuu?

Olen saanut nukuttuakin, pitkästä aikaa jo kaksi yötä peräkkäin. No, pätkissä, mutta kuitenkin, unta on tullut vähintään kuusi tuntia per yö. Aikaisempiin kolmeen-neljään tuntiin verrattuna tuo on jo ruhtinaallisesti.
Olen lämmittänyt joka ilta takkaa, mies on laittanut pellit kiinni yöllä tullessaan töistään. Lapset ovat nauttineet suunnattomasti istuessaan takan äressä lämmittelemässä. Katselupaikoiksi on rahdattu jos minkälaista tuolia. Ulkona pimeys valtaa alaa jo päivältä, eilen oli pakko pitää sisätiloissa koko päivän sähkövaloja. Jos nyt tämän päivän aikana satanut lumi jää maahan, niin huomenna on tiedossa hieman valoisampi päivä. Ehkä väsymyskin helpottaa hitusen?
Pyykkikone jauhaa päivästä toiseen kuraisia haalareita, rapaisia takkeja, rukkasia, joiden kanssa on ilmeisesti yritetty mennä Kiinaan. Näin pienen asunnon kuivaustilat ovat kovilla, takan lämmitys on helpottanut tilannetta hieman, koska sen edessä kestovaipat kuivuvat nopeasti ja jälkilämmössä saan kuivattua toppahaalarit yön yli. On aika homma vaatettaa tämä porukka joka päivä puhtailla ulkovaatteilla. Esikoisen kohdalla olen jo hieman luovuttanut, housut pesen joka päivä, mutta takki saa kelvata, jos on niin puhdas, ettei sotke paikkoja.